Sokeriton? Ei lisättyjä sokereita? Vai virheellinen väite?

ARTIKKELIN JULKAISUPÄIVÄ, 15.04.2023

Tarkastellaan yhdessä sokereita koskevia ravitsemusväitteitä. Olen havainnut, että lainsäädännössä on tietyiltä osin epäselvyyksiä ja puutteita, alalla ei täysin ymmärretä sitä ja markkinoilla esiintyy jopa virheellisiä merkintöjä.

Aiheen arvioinnissa tukeudumme Turkin elintarvikelainsäädäntöön, EU:n yleiseen elintarvikelainsäädäntöön, EFSA:an, FDA:han, WHO:hon ja Codex Alimentariukseen.

Osa 1: Väite ”sokeriton”

Katsotaan ensin Turkin elintarvikelainsäädännön säännöstä, jossa määritetään, mitkä elintarvikkeet voidaan merkitä ”sokerittomiksi” tai väitteellä ”ei lisättyjä sokereita”.

Sokeripitoisuutta koskevien väitteiden ehdot

Sokerit	Vähäinen pitoisuus	Sokereiden määrä 100 g:ssa kiinteää elintarviketta saa olla enintään 5 g tai sokereiden määrä 100 mL:ssa nestemäistä elintarviketta saa olla enintään 2,5 g.
	Sokeriton	Sokereiden määrä 100 g:ssa kiinteää tai 100 mL:ssa nestemäistä elintarviketta saa olla enintään 0,5 g.
	Ei lisättyjä sokereita	Elintarvike ei saa sisältää mitään monosakkarideja tai disakkarideja eikä muuta makeuttavien ominaisuuksiensa vuoksi lisättyä elintarviketta. Jos elintarvikkeessa on luontaisesti sokereita, etiketissä on oltava myös merkintä ”SISÄLTÄÄ LUONTAISESTI SOKEREITA”.

Huomautus 1: Emme käsittele tässä artikkelissa vähäistä pitoisuutta koskevaa väitettä, sillä ”sokeriton”-säännöksen ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös vähäistä pitoisuutta koskevan säännöksen.

Kuten yllä olevasta säännöksestä nähdään, elintarvike saa sisältää enintään 0,5 % sokereita, jotta sitä voidaan kuvata ja merkitä ”sokerittomaksi”.

Säännös on selvä, mutta sen ymmärtämiseksi on tarkasteltava sokereiden määritelmää.

Voi nimittäin herätä kysymys: pitäisikö polyoleja pitää sokereina? Onhan sorbitoli monosakkaridi ja maltitoli disakkaridi.

Juuri tässä kohdassa voi syntyä epäselvyyksiä.

Voidaanko esimerkiksi maltitolia sisältävä elintarvike merkitä ”sokerittomaksi”, jos siinä on 0,3 g sokereita 100 g:ssa?

Jotta voimme vastata tähän kysymykseen, on ensin tarkasteltava sokereiden määritelmää.

Tämän perusteella elintarvike voidaan merkitä ”sokerittomaksi”, jos siinä on enintään 0,5 g sokereita 100 g:ssa riippumatta siitä, esiintyvätkö ne siinä luontaisesti vai onko ne lisätty prosessin aikana.

Huomautus 2: Mikään Turkissa meitä koskeva säännös ei sisällä ilmaisua, jonka mukaan kyseiseen elintarvikkeeseen ei olisi saanut lisätä sokeria, jotta merkintää ”sokeriton” voitaisiin käyttää.

Palataksemme edellä esitettyyn kysymykseen: maltitolia tai muita polyoleja sisältävät elintarvikkeet voidaan merkitä ”sokerittomiksi”, kunhan väitteen ehdot täyttyvät.

Osa 2: Ei lisättyjä sokereita

OSA 1 [2.1]

Siirrytään väitteeseen ”ei lisättyjä sokereita”.

Tämä väite vaikuttaa monimutkaiselta, eikä lainsäädäntö ole täysin selventänyt sitä.

Neljä tahoa — EU/EFSA, FDA, FAO/Codex Alimentarius ja WHO — määrittelevät sokerit tässä yhteydessä eri tavoin.

Näistä neljästä tahosta FDA ja FAO/Codex Alimentarius käsittelevät asiaa tiukimmin ja selventävät sen kokonaan.

Alla on yhteenvetoja näiden neljän tahon määritelmistä ja ohjeista.

Edellä mainittujen määritelmien ja ohjeiden täydelliset tekstit löytyvät viiteosiosta.

Koska aiheemme on nyt Turkin elintarvikelainsäädäntö, tarkastellaan asiaa sen perusteella.

Turkin elintarvikelainsäädännön kyseinen säännös kuuluu seuraavasti.

Sokeripitoisuutta koskevien väitteiden ehdot

Sokerit	Vähäinen pitoisuus	Sokereiden määrä 100 g:ssa kiinteää elintarviketta saa olla enintään 5 g tai sokereiden määrä 100 mL:ssa nestemäistä elintarviketta saa olla enintään 2,5 g.
	Sokeriton	Sokereiden määrä 100 g:ssa kiinteää tai 100 mL:ssa nestemäistä elintarviketta saa olla enintään 0,5 g.
	Ei lisättyjä sokereita	Elintarvike ei saa sisältää mitään monosakkarideja tai disakkarideja eikä muuta makeuttavien ominaisuuksiensa vuoksi lisättyä elintarviketta. Jos elintarvikkeessa on luontaisesti sokereita, etiketissä on oltava myös merkintä ”SISÄLTÄÄ LUONTAISESTI SOKEREITA”.

Tarkastellaan säännöstä osa kerrallaan.

Säännöksessä sanotaan:

Elintarvike ei saa sisältää mitään monosakkarideja tai disakkarideja eikä muuta makeuttavien ominaisuuksiensa vuoksi lisättyä elintarviketta.

Jaetaan virke kahteen osaan muuttamatta sen merkitystä:

1- Elintarvike ei saa sisältää mitään monosakkarideja tai disakkarideja.

2- Eikä muuta makeuttavien ominaisuuksiensa vuoksi lisättyä elintarviketta.

Ilmaisu vaikuttaa selvältä, eikö niin? Se ei saa sisältää mono- tai disakkarideja. Pitäisikö siis ymmärtää, ettei elintarvike saa missään olosuhteissa sisältää mono- tai disakkarideja? Tässä on kuitenkin ristiriita, sillä säännöksen toisessa osassa sanotaan:

Jos elintarvikkeessa on luontaisesti sokereita, etiketissä on oltava myös merkintä ”SISÄLTÄÄ LUONTAISESTI SOKEREITA”.

Siksi pohdimme, voisiko kyse olla käännösongelmasta, ja katsomme säännöksen alkuperäistä sanamuotoa EU:n lainsäädännössä.

Alkuperäistä säännöstä tarkasteltaessa ilmaisut ovat selviä:

1- tuote ei sisällä lisättyjä mono- tai disakkarideja

On siis selvää, että kyse on käännösongelmasta. Tämän perusteella ymmärrämme, että meidän on tarkasteltava sitä, onko mono- tai disakkarideja lisätty, eikä sitä, sisältääkö elintarvike niitä.

ENTÄ POLYOLIT? NIITÄ EI MAINITA!

Katsotaan seuraavaa esimerkkiä:

Kuvitellaan elintarvike, jossa on luontaisesti 5 % sokereita ja johon lisätään maltitolia. Miten ravitsemusväite pitäisi tässä tapauksessa esittää?

Koska elintarvike sisältää 5 % sokereita, sitä ei voida merkitä ”sokerittomaksi”.

Koska siihen on lisätty maltitolia, siinä ei pitäisi käyttää myöskään merkintää ”ei lisättyjä sokereita”, sillä maltitoli on disakkaridi ja tätä väitettä koskevassa säännöksessä kielletään disakkaridien lisääminen ilman mainintaa polyolien jättämisestä soveltamisalan ulkopuolelle.

Onko tämä kuitenkaan loogista?

Jos elintarvikkeen sokeripitoisuus on ≤ 0,5 %, maltitolin lisäämisen jälkeen voidaan käyttää väitettä ”sokeriton”, mutta ei väitettä ”ei lisättyjä sokereita”. Ilman tieteellistä perustelua tämä on ristiriita. Siksi kyseisen säännöksen toiseen osaan, jossa määritellään ”ei lisättyjä sokereita”, pitäisi lisätä polyoleja koskeva poikkeus.

Pitäisikö lainsäädäntöä tutkivan valmistajan ajatella näin?

”Väitteen ’ei lisättyjä sokereita’ yhteydessä ei kerrota polyolien jättämisestä soveltamisalan ulkopuolelle, mutta nimihän on ’ei lisättyjä sokereita’, ja koska polyolit on jätetty sokereiden määritelmän ulkopuolelle, voin käyttää tätä merkintää myös silloin, kun lisään tuotteeseen polyolia.”

Lainsäädännön säännöksen on oltava selvä ja ymmärrettävä. FDA* ja Codex Alimentarius ovat ilmaisseet asian selvästi ja ymmärrettävästi** ja todenneet, etteivät kyseiset lisättävät ainesosat saa olla sokereita. Koska Turkin elintarvikesäännöstön kyseinen säännös ei täsmennä ”puhun sokereista”, sen piiriin kuuluvat eivät tiedä, miten heidän pitäisi toimia.

*FDA:n asiaa koskeva ilmaisu:

Ilmaisuja ”ei lisättyä sokeria”, ”ilman lisättyä sokeria” tai ”sokeria ei ole lisätty” saa käyttää vain, jos:

(i) Käsittelyn tai pakkaamisen aikana ei lisätä mitään määrää § 101.9(c)(6)(ii) kohdassa määriteltyjä sokereita eikä muuta sokereita sisältävää ainesosaa, joka toiminnallisesti korvaa lisättyjä sokereita; ja

(ii) Tuote ei sisällä lisättyjä sokereita sisältävää ainesosaa, kuten hilloa, hyytelöä tai tiivistettyä hedelmämehua; ja

**Codex Alimentariuksen asiaa koskeva ilmaisu:

(a) Elintarvikkeeseen ei ole lisätty minkäänlaisia sokereita (esimerkkejä: sakkaroosi, glukoosi, hunaja, melassi, maissisiirappi jne.);

OSA 2 [2.2]

Katsotaan nyt säännöksen ensimmäisen osan toista jaksoa.

Sokeripitoisuutta koskevien väitteiden ehdot

Ei lisättyjä sokereita	Elintarvike ei saa sisältää mitään monosakkarideja tai disakkarideja eikä muuta makeuttavien ominaisuuksiensa vuoksi lisättyä elintarviketta. Jos elintarvikkeessa on luontaisesti sokereita, etiketissä on oltava myös merkintä ”SISÄLTÄÄ LUONTAISESTI SOKEREITA”.

Elintarvike ei saa sisältää […] muuta makeuttavien ominaisuuksiensa vuoksi lisättyä elintarviketta.

Tämä ilmaisu vaikuttaa selvältä, ja sen voi ymmärtää niin, ettei elintarvikkeeseen saa lisätä muuta elintarviketta sen makeuttavien ominaisuuksien vuoksi.

Seuraavat kysymykset on kuitenkin esitettävä:

Miten viranomainen selvittää, missä tarkoituksessa tietty ainesosa on lisätty elintarvikkeeseen?

Jos valmistaja esimerkiksi lisää tuotteeseensa hunajaa, miten hänen pitäisi merkitä tuote?

Jos valmistaja lisää hunajaa makeuttamista varten, merkitsee tuotteen väitteellä ”ei lisättyjä sokereita” ja joutuu viranomaisen tarkastukseen, mikä on päätös?

Jos valmistajalle ilmoitetaan ”käytitte hunajaa makeuttamiseen, joten merkintä ’ei lisättyjä sokereita’ on lainsäädännön vastainen” ja hän vastaa ”ei, käytin hunajaa sideaineena, täyteaineena tai sen toiminnallisten ominaisuuksien vuoksi”, miten viranomainen toimii?

Toisen tarkoitusperiä ei voi lukea ajatuksista.

Tämä säännös vaikuttaa siis selventämättömältä ja väärinkäytöksille avoimelta.

Hunajaesimerkissä kuvattu tilanne koskee myös hedelmämehutiivistettä ja vastaavia tuotteita, joita voidaan lisätä sokerin korvaamiseksi.

Onko kauppojen hyllyillä tuotemerkkejä, jotka käyttävät tätä hyväkseen?

Edellä mainitsimme, että FDA käsittelee asiaa tiukemmin ja selvemmin.

FDA:n alla olevasta ilmaisusta nähdään, että hunajan kaltaisia tuotteita pidetään selvästi sokereina.

FDA:n määritelmä estää siis selvästi tämän väärinkäytöksille avoimen tilanteen, jossa rikkomuksen toteaminen ei ole teknisesti mahdollista.

FDA:n tavoin myös Codex Alimentarius määrittelee asian selvästi.